Japanissa suurta mielenkiintoa suomalaisia ratkaisuja kohtaan

Haastateltavana Pekka Laitinen, Tokion Business Finland -vientikeskuksen päällikkö

Kerro lyhyesti taustastasi ja nykyisestä työtehtävästäsi

Olen ollut Japanissa yli 20 vuotta. Tulin aluksi Kansallispankin harjoittelijaksi Tokioon 3 kk:n pestillä 1987 - ja harjoittelu senkun vain jatkuu! Välillä olen ollut pitkään töissä myös Venäjällä ja Hollannissa. Olen toiminut erilaisissa rahoitusalan erityistehtävissä, viimeksi yrityskauppojen neuvonnassa. Toimin myos Finnish Chamber of Commerce in Japanin presidenttinä ennen siirtymistäni viime vuoden loppukeväästä vetämään Tokion suurlähetystön kaupallista osastoa, joka on samalla myos Business Finlandin Tokion toimisto.

Miten kuvaisit Japanin markkinaa suomalaisen yrityksen näkökulmasta

Suomella on uskomattoman vahva ja positiivinen maakuva Japanissa. Siihen nähden meillä on huomattavasti valmiina olevaa potentiaalista ja hyödyntämätöntä kysyntää. Japani mielletään vaikeaksi ja kaukaiseksi. Tämän korkean "kynnyksen" madaltamiseksi Business Finlandilla on hankkeita käynnissä, joista konkreettisimpia juuri avattu "Softlanding Center", jossa markkinoille tuloa voi kokeilla kohtuullisilla kustannuksilla yhteistyökumppanimme toimistotilassa.

Mitä toimialoja nostaisit esille ajatellen suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia

Tällä hetkellä Japanissa puhutaan paljon digitaalisesta terveydenhoidosta ja tekemillämme markkinointikäynneillä olemme havainneet aivan poikkeuksellisen suurta mielenkiintoa suomalaisia ratkaisuja kohtaan. Meidän uusiutuvan energian käyttöratkaisuille on myös kasvavaa kiinnostusta. "Kolmas maa yhteistyö" on lähestulkoon perkaamaton mahdollisuus. Esimerkiksi monet saksalaiset yritykset ovat perustaneet Tokioon toimiston lähinnä saadakseen bisnesta japanilaisten kanssa, mutta Japanin ulkopuolella! 

Millaisia neuvoja haluaisit antaa yrityksille, jotka ensikertaa tavoittelevat Japanin markkinoita

Rohkeasti eteenpäin! Tulemme keskimäärin paremmin toimeen japanilaisten kanssa kuin ulkomaiset kilpailijamme. Pohjatyö on tehtavä perusteellisesti ja on erittäin suositeltavaa käyttää kokenutta konsulttia partnereiden ja agenttien valinnassa. Moni isokin suomalainen firma on ilmeisen kevyesti valinnut kumppanin ja liiketoiminnan kehitys on sitten osoittautunut pettymykseksi.

Tiina RopoComment